Sormat Akatemia koulii kiinnittäjiä
Sormat on aivan alusta lähtien ollut edelläkävijä kiinnitysammattilaisten koulutuksessa. Sormat Akatemia perustettiin vuonna 2006, jotta Sormatin yhteistyökumppanit voisivat palvella omia asiakkaitaan parhaalla mahdollisella kiinnitysratkaisujen asiantuntemuksella. Jo sadat Sormatin yhteistyökumppanit ja loppukäyttäjät on koulutettu joko Sormatin tiloissa Suomessa tai asiakkaiden omissa tiloissa eri puolilla Eurooppaa. Sormat Akatemiassa takaamme asiakkaillemme perusteellisen teknisen ja kaupallisen osaamisen kiinnitysratkaisuissa. Turvallisuus on ykkösasia meille Sormatilla. Olemme vahvasti sitoutuneet yhteistyökumppaneidemme koulutukseen, jotta voimme taata, että he osaavat käyttää ja myydä Sormatin tuotteita. Sormatin yhteistyökumppaneille ja asiakkaille koulutus tarjoaa mahdollisuuden ammatillisen osaamisen päivitykseen ja ratkaisuja käytännön kiinnitysongelmiin Sormat Akatemian kouluttajien avustuksella. Sormat Akatemia järjestää koulutusta suomeksi, englanniksi, saksaksi, ranskaksi ja ruotsiksi. Tulkkeja käyttäen voimme kouluttaa osallistujia myös muilla kielillä, esim. venäjäksi. Koulutusohjelmamme koostuu kolmesta osiosta: perustasosta, keskitasosta ja ylemmästä teknisestä tasosta.
![]() |
![]() |
![]() |
PERUSTASO Tuotiedot, valintaperusteet Käytettävyys Asennusparametrit ETA:n pääkohdat Kilpailijatutkimus Käytännön asennukset Ulosvetokokeet |
KESKITASO Voimat, kuormitukset Raaka-aineiden ominaisuudet Laskentaohjelmat Ankkurointiteoria |
YLEMPI TEKNINEN TASO ETA-prosessin ymmärtäminen Laskelmat Syventävät tekniset tiedot Ulosvetokokeet käytännössä Teknisen manuaalin käyttö |